Aika täynnä oli "pätkähiace" ,kun starttasimme viime torstaina kohti etelän turneeta kahden naisen kahden koiran ja kaiken tarpeellisen matkatavaran kanssa.

Miia -Matkaseuran suunnitelmissa oli opiskelua Porissa ja paluumatkalla nomestartti Pietarsaaressa. Minä taas suuuntasin vierailulle Ypäjän suokkikuninkaallisiin ja Golden mestaruuteen toiveena nähdä Ypäjän hienot puitteet sekä hieman enemmän työskenteleviä kultaisia nome kokeessa kuin täällä pohjoisen perillä yleensä. Pikkulikka oli myös ilmoitettu Alo-luokkaan Kemiöön.

Ypäjällä oli yhtä hienoa käydä kuin edelliselläkin visiitillä. Jo loppumatkan kumpuilevat maisemat lämmittivät sydäntä puhumattakaan sporttisista suomipolleista hyppäämässä este SM aloitusluokkaa perjantaina upealla nurmikentällä. Expo-oasatollakin täytyi tietysti käydä pienentämässä matkakassaa. Omalle paksuposkellekin löytyi kerrankin riittävän suuret päitset ja uudet suitset hajonneiden tilalle. Kummasti näillä markkinoilla oli tarjolla runsaasti X-Full kokoja kaikista varusteista  .

 Ypäjältä kurvailin Hipun ja Rosen kanssa Kemiönsaarelle yöksi valmistautumaan Hipun seuraavan päivän kokeeseen. Hippu srtarttasi numerolla kaksi ja homma meni läskiksi jo ennen kuin varsinaisesti ehdimme aloittaakaan koetta. Nimittäin ilmoittauduttuani tuomarille ja päästettyäni Hipun irti odottamaan hakuun lähtöä toimisijat hoksasivat vasta alkaa täyttämään hakualuetta! No jollekkin toiselle koiralle motivoitu hakualue voisi tietysti olla ihan hyvä juttu, mutta meidän neitokaisen pieni pää ei vielä tosiaankaan kestä sellaista jos koskaan kestääkään. Lopulta päästyään liikkeelle toi ensin hausta hirveällä sähläyksellä tavin jonka jälkeen pitkä seuraaminen ja ohjaus harvan kaislikon läpi avoveteen. Sitten kakkosmarkkeeraus lokki kaislikon taakse veteen ja varis lähemmäs maalle. Hippu pinkaisi vaakulle siisi vähän päättikin hakea lokin ja uudella lähetyksellä katsoi vaakun jo noudetuksi ja lähti etsimään avovedestä lisää ohjauslokkeja. Eihän siinä sitten muuta kuin naru kaulaan ja lämmintä kättä tuomarille...  Aina ei voi onnistua.

Sitten päästiinkin itse matkan tavoitteeseen kun kurvattiin kiireesti Voi-luokaan katselemaan taitavia kultaisia ohjaajineen työssään. Katsojille avautuivatkin upeat näköalat koko koemaastoon mahtavan kallion päältä. Ensi kertaa näin Hessun siskon Trinen työssä ja ehdin vielä bongata myös iineksen , Iivarin ja Ripsan suoritukset ennenkuin lähdin kohti Poria pelastamaan opiskelunsa päättäneen autottoman Miian. Kokeesta lähtiessäni oli mieltä sykähdyttävä kokemus, kun lähipuskasta kuului tuttuakin tutumpi mielihyvämölinä. Hessun sikolikkahan sinne oli köytetty suorituksena jälkeen emäntää odottelemaan. Siellä se häntääsä heiluttelevaTrine-mummo mölisi ja heilutti kutsuvasti häntäänsä ilmeisen toiveikkaana mukaan pääsystä. Miten voikin siskokset olla niin samanoloisia.

Porin jälkeen jatkettin vielä Närpiöön Miian ihanalle merenrantamökille  yöksi ennen seuraavan päivän Rosen nome-koetta Pietarsaaressa. Mökki olikin pitkän ajon ja reissauksen jälkeen oikea rauhan satama, niin koirille jotka olivat edellisen yön nukkuneetkin autossa kaiken matkustamisen lisäksi, kuin minulle myös. Sauna ja kunnon yöuni olivat enemmän kuin tervettulleita reissussa rähjääntyneelle matkaajalle. Kiitos niistä Miialle!

Sunnuntaiaamuna jatkettin Pietarsaareen jossa Rose (Goldgingers Red Hot Pepper) ja Miia starttasivat Avo-luokassa saaden toisen Avo1-tuloksen. Meno oli niin vakuuttavaa ,että voipi kyllä hyvällä omallatunnolla toivottaa parille onnea ja menestystä Voi-luokkaan!

Loppumatka sujuikin unenhorteessa Miian ajellessa ja oma koti tuntui todellakin kullankalliilta kun sinne asti lopulta päästiin. Kauas oli tosiaan pitkä matka, mutta kannattihan se  ja Suomenmaatakin tuli taas nähtyä iso siivu.