Niin se sitten jäi taas yksi harrastusvuosi taakse. Monessa on oltu mukana ja jotain tulostakin saatu aikaan. Tavoitteena oli saada Hipulle pelastuskoirapuolen tuloksia ja päivittää Hessu hälyryhmäkuntoon. Hipun piti myös suorittaa BH-koe ja käydä muutama hakukoe ja niihin nome-hommiin ei sitten ollut tarkoitus enää sekaantua...

Mutta toisin kävi. Kasvattaja houkutteli meidät Pirkan dameihin johon tietty piti "vähän" treenata ja Osn:n talvinomeen ajauduttiin sisarusjoukkueen jatkoksi. Ja sitten tuli emännän sairasloman kylkiäisenä mahdollisuus osallistua GR:n nomekoulutusviikonloppuun ja pohjoisen flattien treeniviikonloppuun... Niinhän siinä sitten kävi, että ensin meni pikkusormi ja sitten koko käsi.

Eli pelastushakuilujen lisäksi treenailtiin noutohommia koko kesä ja osallistuttiin viiteen NOME-kokeeseen tuloksilla 2xAVO 3, 2x AVO 1 ja kerran AVO 2. Pelastuskoirapuolelta saatiin perushakukokeet ja loppupäivä suoritettua sekä Hessu päivitettyä taas hälyryhmään. Eli osa tavoitteista toteutui ja osa jäi tämänvuoden tavoitteiksi ja extraakin saatiin aikaiseksi. Pikkuneiti oli lisäksi koko syksyn ahkerasti metsällä ja oppi ihan oikeaksi metsästyskaveriksi passissaoloineen, ohjauksineen ja haavakkotyösketelyineen.

Viime vuonna tuli minulla 20 vuotta rotujärjestön yhtäjaksoista jäsenyyttä täyteen (kääk tunnen itseni ikivanhaksi) ilmainen jäsenyys siis loppuiäksi tiedossa . Ja kun noin kauan on kultaisilla tullut harrastettua ja talossa oli ensimmäistä kertaa jalostuskelpoinen narttu jonka itsekin haluaisin uutena kävin alkuvuodesta kasvattakurssin. Kesällä postitin jo kennelnimianomuksen. Lokakuulla tuli FCI:stä vahvistus ja niin oli Muhoksen Matokorpeen virallistettu FINNAIRin tytäryhtiö kennel HIPPAIR .  Ilmava kennelnimi lähti alkuun Hipun ensimmäisenä metsästyssyksynä, kun isäntä katseli sen kilpajuoksua ukkometson kanssa ja kysyi "käykö tuo koira välillä maassa ollenkaan".  Ei se ainakaan siltä näyttänyt ja niin alkoi kennelnimi hautua mielessä.

Nyt on siis tulevan vuoden tavoitteena hoivailla puoli vuotta pentusia joista yksi jätetään kotiin Hipun lenkkikaveriksi. Jos pentujen jälkeen jää metsästykseltä aikaan niin sitten voisi sen BH-kokeen suorittaa ja käydä ne muutamat hakukokeet... plus suorittaa lisää pelastuskoirakokeita ja noutohommin ei sitten sekaannuta... Mutta fiilispohjalta mennään ensivuoden kokeiden kanssa ja keskitytään pentuihin sekä katsotaan kuinka nopeasti Hippu niistä palautuu ja eletään sen mukaan. Siispä Menestyksekästä Uutta Vuotta kaikille blogilukijoille toivottaa kuvan "lentoemäntä" kaikenkarvaisine ja karvattomine ystävineen.