Kennel Hippair [email protected]

Olen reilu nelikymppinen noutajaharrastaja Muhokselta Oulun kupeesta. Asustelemme pienellä kolmen hehtaarin peltotilkulla varustetussa vanhassa maatalon pihapiirissä nimeltään Katajakangas. Perheeseen kuuluu mies, poika, kolme koiraa, kaksi hevosta ja kaksi kissaa. Minä ja läheiseni olemme vuodesta 1985 käyttäneet eriparisukkia. Sain silloin ensimmäisen kultaiseni Fredin (T&Mva Fredrik). Sen jälkeen sukilla on ollut tapana siirtyä talossa sen verran paikasta toiseen että samanlaista paria on vaikea löytää... Yksi noutajanomistajan lukuisista iloista ja suruista .

Fredi oli rakas opastajani koiraharrastuksen saloihin ja toivon kovasti, että olisin ollut tuolloin tietoinen nykyisistä koirankoulutusmenetelmistä, niin se olisi saanut paljon reilumpaa kohtelua. Se saavutti kuitenkin tottelevaisuusvalion arvon ja sai hieman epämääräisestä taustastaan huolimatta neljästä näyttelystä kolme sertiä sekä suoritti taipumuskokeen vanhoilla päivillään,vaikka olikin sivari (paukkuarka). Myös sekä verijälkeä että PK-lajeja kokeiltiin jokusen kokeen verran. Fredi olikin se Ensimmäinen Suuri joka ei koskaan unohdu.

Vuonna 1992 Fredin seuraksi tuli Frida (Mellan Heartily Yours). Frida eli kuusitoista vuotta ja ehti tuona aikana harrastaa näyttelyitä muutaman SA:n verran. Agilityä kolmosluokkaan saakka vaikka krooninen keinupelko varjosti kilpauraa... NOME-innostukseni oli tuohon aikaan kova ja työllä ja tuskalla sain sille AVO 1- tuloksen vaikka erilaiset pelkotilat haittasivat myös tuota lajia... Omimmillaan Frida oli käytännön metsällä jossa se muuttui pelottomaksi ja suorastaan raivostuttavan itsenäiseksi riistan jäjittäjäksi joka ei uskonut hukkiin eikä huteihin. Se löysi lukuisia lintuja joiden lopullisesta kohtalosta meillä ei olisi ilman sitä ollut hajuakaan. 

Kahden hermorakenteeltaan hieman kyseenalaisen näyttelinjaisen kultaisen kanssa harrastaneena hankin seuraavaksi metsästyskaveriksemme vuonna 2002 sekalinjaisen (käyttö/näyttely) kultaisen Hessun (Aquatricker). Oman työpaikanvaihdokseni vuoksi ei harrastusaikaa ja intoa enää ollut niin paljoa joten alkuvuodet Hessu vain metsästeli syksyisin ja oli lenkkikaverinamme. Sitten agilityn kautta ajauduin vanhan kiinnostukseni PK:n pariin josta saimme kolmosluokan koulutustunnukset sekä jäljeltä että hausta. Haku vei meidät sitten mukaan pelastuskoiratoimintaan jossa olemme häly-ryhmässä niin kauan kuin Hessulla ikää ja kuntoa kestää. Ehdottomasti se kiinnostavin koiralajimme tällä hetkellä. Pidin myös siinä sivussa hieman hiipunutta NOME-harrastusta vireillä ja vanhoilla päivillään Hese saikin VOI-luokan kakkostuloksen. NOME ehkä olisi ollut sen ihan omin laji jos olisin alusta asti oman kiinnostukseni siihen suunnannut, mutta aina Hessu on kelpo tuloksen hankkinut joka lajista johon olen sen keksinyt viedä. Olemmekin oikeastaan harrastaneet kaikkea vähän muttei mitään niin kauhean perusteelliseti eikä kilpailullisen tavoitteellisesti.

Hessun valloittavaan persoonaan ja rajattomiin harrastusominaisuuksiin tykästyneenä aloin haluta sitä "uutena" eli ryhdyin etsiskelemään erisukuista kultaista käyttölinjaista tyttöystävää Hessulle. Sellainen löytyikin vuoden odottelun jälkeen Woivalinin Annelta Miklaus kennelistä. Puhtaasti jenkkisukuinen käyttökultainen pikkuneiti Hippu (Miklaus Lucky Touch) tuli taloon kesällä 2008. Se on osoittautunut mitä ihastuttavammaksi koko perheen ilopilleriksi jonka kapasiteetti harrastuspuolellakin on ollut uskomaton. Se avasi silmäni täysin uudelle kultaiselle: ketteryys, elastisuus, nopeus, oppimishaluisuus ja ajoittain suorastaan fanaattinen työskentelyinto ja toistonkestävyys jaksaa hämmästyttää minua vieläkin joka päivä. Siis aivan erilainen kuin aikaisemmat kultaiseni. Maltti on tähän mennessä ollut se ainoa asia mitä on ihan todella pitänyt harjoitella. Motivaatiota ja moottoria ei tosiaankaan ole  tarvinnut kasvattaa. Ehkä alkuinnostuksessani tein sen suhteen virheitäkin, mutta nekin pikkuneiti on kestänyt.

Pelastushaku on ollut alusta saakka tärkein harrastuslajimme ja siinä se pelottomana nuoresta iästään huolimatta on yhtä hakutulosta vaille hälyryhmätasoa. NOME:a treenaamme pääasiassa lenkkeilyn lomassa ja syksyisin ahneesti metsästellen. Siinä nimensä veroiseksi "onnenpotkuksi" (Lucky Touch) osoittautunut neiti on kaksivuotiskesänään hankkinut kaksi AVO 1- tulosta ja menolipun VOI-luokkaan. Agilityä ja tokoa harjoittelemme talvisin omaksi iloksemme ja PK-tottista pikkuneiti treenaa loistavalla asenteella tavoitteenaan ensi syksyn PK-kentät. Valitettavasti Hessulta löytyi 7-vuotis silmätarkastuksessa kaihin alku eivätkä Hippu ja Hessu siis koskaan pääse yhdistämään loistavia käyttöomonaisuuksiaan enkä minä saakaan Hessua uutena  . 

Pentuhaaveita en silti kokonaan hylännyt vaan päätin kuitenkin astuttaa Hipun tulevaisuudessa. Kävin kasvattajakurssin keväällä 2010 ja anoin kennelnimen Hippair Hipun lennokaan olemuksen innoittamana. Kasvattajakurssin lisäksi aktiivisemmassa koiraharrastusmenneisyydessä on tullut toimittua kouluttajana eri yhdistyksissä sekä käytyä NOME-, TOKO-  ja Agility-kouluttajakurssit  sekä kehätoimitsijakurssi vaikka näyttelyinnostus onkin vuosien varrella kokonaan hiipunut pelkkiin "pakollisiin" näyttelykäynteihin. Koirien koulutus ja niiden oppimiseen perehtyminen ovat käyneet koko ajan kiinnostavammaksi. Tietysti ulkoilu, lenkkeily ja syksyisin metsästys ovat tärkeimmät harrasteemme johon koirat pääasiassa on hankittukin. Koirankasvatuksen aion pitää todella pienimuotoisena tavoitteena terveitä kultaisia moneen käyttöön muttei näyttöön eikä pelkkään sohvan täyttöön.
 



Kesällä 2011 Hippu pyöräyttikin ensimmäiseen Hippair pentueeseen kymmenen! pentua joista kotiin jätettiin Herkko ja Hiisi. Nyt meidän oma koiratarpeemme on kymmeneksi vuodeksi täynnä ja Herkossa meillä on melkein Hessukin uutena eli seuraavasta pentueesta ei ole suunnitelmia tällä hetkellä. Tarkoitus on nyt katsella mitä näistä pikku lentokoneista tulee ja tehdä mahdolliset pentusuunnitelmat sitten sen mukaan.

Kakarat koiranetissä: 
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoirat.aspx?Uusi=1&R=111&Nimi=Hippair&Kotimaiset=0